Tilaa työpaja!

Kansanmusiikinmatkassa! -esityksen lisäksi tarjolla on suomalaisen kansanmusiikin tyyliin suunniteltu työpajavaihtoehto 3 - 6 luokkalaisille.
Siinä yhden oppitunnin aikana harjoitellaan, lauletaan ja soitetaan yhdessä luokan itse ennalta sanoittama runolaulu-kappale. Se myös äänitetään, ja oppilaat saavat sen myöhemmin itselleen käsiteltynä ja digitaalisesti sutjakkaasti jaettavana mp3-versiona.

Sovelias määrä työpajaan kerrallaan on 1 luokka tai n. 25 oppilasta.

Kuva Laitilan Untamalan koulun runolaulutyöpajasta 4.5.2016

Työpajan toimintamallissa luokan opettaja saa itselleen ennakkomateriaalin, joka sisältää äänitteen ja nuotit laulusta, joka kuullaan myös itse esityksessä.  Mukana tulevat myös selkeät perusohjeet ja esimerkit siitä, miten tehdään helposti 8 tavun runolaulusäkeitä. Näiden avulla oppilaat kirjoittavat itse oman luokan laulun sanat, (n.12 -20 säettä), jotka sitten varsinaisella tapaamiskerralla Maestron johdolla ja Fiktion avustuksella harjoitellaan esityskuntoon.
Käytämme hyväksi koulussa olemassaolevia soittimia ja huomioimme soittotaitoiset oppilaat. Itse kappaleen säestyy onnistuu kahdella soinnulla.
Tarkoituksena on tietenkin, että jokainen oppilas pääsee osallistumaan yhteisen kappaleen esittämiseen, soittamiseen ja laulamiseen.

Ota mieluusti yhteyttä ja sovitaan luokan työpajalle aika:

Markus Rantanen
0400-458 776
maestrojafiktio [a] gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti